Keitä me olemme

Schindler on johtava, urbaaniin liikkuvuuteen tuotteita ja palveluja tarjoava työnantaja.

Robert Schindler perusti pienen tekniikan alan perheyrityksen Sveitsissä ja rakensi ensimmäisen hissinsä yli 140 vuotta sitten. Vaikka kuluneen 140 vuoden aikana on tapahtunut paljon muutoksia, arvomme ja tavoitteemme ovat pysyneet samoina. Schindler on yhä perhejohtoinen yritys, jonka toiminta perustuu perhearvoihin ja –periaatteisiin. Olemme yhä edelleen vankkumattomasti sitoutuneet yhdistämään kansainvälisen asiantuntijajoukkomme osaamisen, resurssit ja poikkeukselliset kyvyt, jotta voimme tehdä tulevaisuuden megakaupunkien maailmasta paitsi todellisuutta, myös päivä päivältä yhä paremman.

Yli 57000 ihmistä työllistävä Schindler päivystää kellon ympäri ja tarjota palveluja yli miljardille ihmiselle, jotka käyttävät hissejämme ja liukuportaitamme päivittäin. Toimimme yli 100 maassa ja valmistamme laitteemme viimeisintä teknologiaa käyttävien tuotantolaitosten maailmanlaajuisen verkoston kautta. Olemme ylpeitä siitä, että Schindlerin lähes 1000:ssa toimipisteessä ympäri maailman työskentelee ihmisiä melkein kaikista maailman maista. Schindlerin työntekijät ottavat kaiken irti Schindlerin tarjoamista uramahdollisuuksista.

Me olemme Schindler: uranuurtajia, keksijöitä, suunnittelijoita ja visionäärejä – suuri joukko liikkumisen asiantuntijoita, jotka ovat omistautuneet tekemään tulevaisuuden maailmasta paremman paikan elää. Olemme aina palveluksessasi ja toivomme, että Schindler on aina ykkösvalintasi.